Oma blogiluettelo

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kiehtova ihminen!



Millaiset ihmiset meitä kiehtovat? Työkavereita emme voi valita mutta työpaikan brändi edellyttää, että meillä on samantyyppiset arvot ja asenteet. Työnantaja myhäilee, kun "puhallamme yhteen hiileen". Mikäli ne arvot ovat aidosti omia, on töissä helppo olla.

Vuosia sitten, joutuessani tekemään radiohaastattelun Porvoon piispa Erik Vikströmistä ja  hänen mielipiteistään, pääsevätkö lävistyksiä tehneet tytöt taivaaaseen vai ei, koin olevani arvojeni puolesta väärässä paikassa. En myöskään pitänyt peruskoulussa uskonnon opettamisesta. On raskasta yrittää opettaa objektiivisesti, lain mukaan, kun kirjat on kirjoitettu tunnustuksellisiksi.

Ihmisten kategorisointi helpottaa elämää. Kaikkea ei voi koko ajan analysoida ja silloin niputtaminen nopeuttaa. "Tiedän" millainen on lihaa syövä, keskiluokkainen ja keskituloinen suomalainen mies. Niinikään "tiedän" millainen on humanistityttö, nuori kehitysmaatutkimusta opiskeleva nainen. Hakeudun vapaa-ajallani erilaisiin porukoihin, kuitenkin aika kapealla sektorilla. En mene jääkiekko-otteluihin, en Kurvin baareihin, ehkä, enkä Zontanaisten keskustelutilaisuuteen varainhankinnasta. Liikun omalla turvallisella alueellani, haen lisää tietoa minua kiinnostavista asioista, en niinkään uusista asioista. Ei ole aikaa.

Kilume Zizin kanssa puhuimme kaksi tuntia. Hänen tarinaansa kannan aina mukanani.

Kun sitten pääsin ihan uuteen ympäristöön, afrikkalaiseen 3 miljoonan ihmisen suurkaupunkiin ja pakolaisten keskelle väliaikaisiin savi-ja olkimajoihin, täytyi ihmisiäkin katsoa uudella tavalla. Lihansyöjämies on vaihtanut väriä, mutta hän inhoaa hempeilyä ja julkista tunteiden näyttämistä ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Kuitenkin hän hymyilee enemmän ja joskus näen hänen kävelevän käsi kädessä toisen miehen kanssa leppoisasti keskustellen. Peukku ylös vai alas?

Opiskelijatyttö on letittänyt hiuksensa kymmenille pikku leteille ja kietaissut kimpun ylös päälaelle. Löysät puuvillavaatteet ovat vaihtuneet tiukkaan toppiin ja minihameeseen ja korujen materiaali puusta kirkkaaseen kultaplagiointiin. Mitäs tämä nyt sitten on?

Ikäiseni naiset eivät enää värjää hiuksistaan harmaata pois, heillä on värikäs huivi päässä. He kulkevat leveästi ja hitaasti, lukemattomien synnytysten väsyttämin lantioin. Heitä ei näy kuntosalilla, he kuokkivat maata, kantavat kymmenien litrojen vesikanistereita päänsä päällä ja aina heillä on lapsi selässä. Kuinka vanhoja he oikein ovat? Onko heillä ikää ollenkaan?

Millainen siis on ihminen, joka minusta on kiehtova, kun mikään ei ole tuttua? Kaikki? Ei erityisesti kukaan?

Kun istun kuuntelemassa kiehtovaa ihmistä, aika ja paikka katoaa. Hän osaa kertoa elämästään niin, että eläydyn ja koen osan siitä, mitä hän kokee. Kuuntelen hänen valintojaan ja ymmärrän syyt, miksi olemme päätyneet tähän. Hetken koen, millaista on olla hän. Aurinko paahtaa, liikenne kohisee tai linnut livertävät Akasiapuussa. Lapset leikkivät ympärillä pöllyttäen punaista tomua ja savu nousee nuotiosta; kassava valmistuu pellolta tulijoille ja isolle lapsilaumalle.

On aivan yhdentekevää, missä istumme, puun alla vai tyylikkäällä terassilla Kampalassa. On samantekevää, onko hän ugandalainen, kenialainen eurooppalainen vai Intiasta. En muista, onko hän kaunis vai elämän runtelema. Unohdan sukupuolen ja iän ja jäljelle jää kiehtova ihminen.

Tämän tytön pohjattoman surullinen katse veti minua puoleensa. Mutta en kysynyt hänen tarinaansa. En uskaltanut.















2 kommenttia:

  1. Kiinnostava kysymyksenasettelu! Ulkoiset merkit sanelevat paljolti niitä tulkintoja, joita stereotyypittelyä rakastavat aivomme arkipäivässä tekevät. Ai tuollaiset korkokengät/auto/silmälasit/hiustyyli/älypuhelin, taitaa tuollainen/sellainen ihminen. Uudessa ympäristössä on väistämättä hämillään, kun koodit eivät avaudukaan samalla tavalla kuin kotona. Kuinkakohan kauan kestäisi, että niitä oppisi tulkkaamaan? Kuinka perusteellisesti pitäisi maa, sen kulttuuri, historia ja yhteiskunnan arvot tuntea?

    Huokailen täällä noille tarinoille, niiden määrälle ja ulottuvuuksille. Ajattele - jos et olisi siellä, et koskaan kuulisi niitä. Pienestä on kiinni moni juttu!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Ninni!
    Epäilen, että mitä hienovaraisemmaksi tulkitsijaksi tahtoo oppia, sen kauemmin menee. Oppimisessa myös varmaan auttaa, jos edes vähän jakaa sen yhteiskunnan arvomaailmaa, asiat tuntuvat loogisemmilta ja ne jäävät mieleen.

    Niin, olisin paljon, paljon köyhempi ihminen ilman tarinoita, joita olen saanut opikseni kuunnella.

    VastaaPoista