Pysy kotona!

"Mitä kertoo maasta se, että tulijalla on oltava neljä rokotusta uskaltaakseen matkustaa sinne? Ei mitään erityisen kutsuvaa." toteaa eritrealais-ruotsalainen kirjailija Sami Said kirjassaan Väldigt sällan fin.

Kun matkustamme korkean riskin maihin, otamme tietoisen riskin, UM varoittaa. Terveydellisiä riskejä minimoimme ottamalla vakuutuksen, rokotukset ja matka-apteekin. Emme syö mitään, mikä kasvaa maan päällä koirien ja ihmisten päälle virtsattavana. Kasvikset on kuumennettava, ja hyvin. Desinfioimme kädet, karkotamme hyttyset ja tarkastamme huoneennurkat ennen nukkumaanmenoa.

Ras al-Khaimah Arabiamiraateissa illansuussa, rukouskutsujen aikaan.

Jäljelle jää vaarallisin, riskeistä suurin: ihminen. Miten välttyä liikenneottettomuuksilta jos on pakko liikkua? Turvavyötä ei ole, liikennesäännöistä kukaan ei ole kuullut ja autot pysyvät tuskin koossa henkeäsalpaavassa vauhdissa. Miten estää ryöstö rutiköyhässä maassa, jossa ihmiset näkevät länsimaalaisen kävelevänä lompakkona? Entä onko mahdollista suojautua kaappaukselta pysyttäytymällä ihmisten joukossa ja kaupungissa? Riskiarvio voi mennä pieleen ja riski realisoitua.

Olisi kieltämättä järkevämpää, mukavampaa ja vähemmän hikistä vain pysyä kotona, ottaa kirja ja asettua mukavaan nojatuoliin lukemaan eksoottisista maista. Mutta mitä silloin jää puuttumaan? Juuri se hiki. Kun hikinoro valuu selkää pitkin, ohi ajava auto peittää pölyyn ja olet matkalla tapaamaan jotakuta. Tulet vihdoin perille, huutelet tulosi ja lapset juoksevat punaisessa hiekassa. Sinut otetaan vastaan, istahdat keittiöön ja saat lasin vettä. Kyselet kuulumisia ja asettaudut kuuntelemaan. Mitä he toivovat, mikä saa heidät huolestumaan? Tunnet hajut, maistat saman ruuan kuin he ja kuulet heille tutut elämän äänet.

Arvelen, että se on syy, miksi osa ihmisistä lähtee vapaaehtoisesti kauas lukutuolistaan.

Uskomuksia elämästä ja kuolemasta

Kuinka ihminen pääsee irti vaikeasta elämäntilanteesta? Millaista apua tarvitsee nigerialainen prostituoitu joka Pariisissa kamppailee jättääkseen vaarallisen ja nöyryyttävän ammattinsa?

Istuuduin sohvalle ja odotin dokumentin vastaavan kysymyksiin kutakuinkin samoin kuin suomalainen ProTukipiste: prostituioitu tarvitsee tukea ja tietoa miten päästä uuden elämän alkuun. Tarvitaan uusi ammatti ja uusi asunto. Hämmästykseni oli suuri kun osoittautui että mikään mahti maailmassa ei pysty pelastamaan näitä nigerialaisia prostituoituja.

Kun värvääjä tulee nigerialaiseen kylään ja houkuttelee tytön mukaansa lupaamalla rikkauksia ja mukavan elämän, lähtöä edeltää tärkeä rituaali. Tyttö viedään poppamiehen luo joka erilaisin uskonnollisin keinoin eläväksi todistaa että henget tahtovat että tyttö palvelee värvääjää. Mikäli tämä yrittää karata, hän kuolee. Tämän jälkeen kaikki on yksinkertaista; tyttö ei karkaa, ei yritä muuttaa elämäänsä koska on vakuuttunut siitä että siinä tapauksessa hän kuolee.


Afrikkalaisen elokuvan festivaalilla näytetään lauantaina elokuva Tet - Today. Se kertoo miehestä joka palattuaan kotiin Senegaliin saa tietää, että hänellä on vain päivä aikaa elää. Sen jälkeen hän kuolee. Traileri ei kerro, kuoleeko mies todella sen päivän jälkeen mutta en epäile etteikö niin voi hyvin käydä. Uskonnollinen tunne on voimakas ja se, kuten tiedämme saa ihmisen elämään onnellisena, onnettomana, tappamaan tai pelastamaan ihmisiä.

http://www.haff.fi/2013/fi/elokuvat/item/155-tey-today

Tärkeää on kuitenkin muistaa että uskomus hengen tai henkien, jumalallisen olennon kaikkivoipuudesta on kuitenkin vain tunne. Se on totta vain mikäli siihen uskoo.

Good guy

När jag åker till Afrika i oktober, kommer jag så att njuta av livet! Tänker gå långsamt, vart jag än går, blir och snackar med grannarna, köper frukt på torget och prutar glatt mest för att träna min swahili. 

Jag kommer att jobba som informatör, Information Officer för Finlands Flyktinghjälp under sex månaders tid. Rapporterar från tre olika flyktingläger i Sydöstra delarna av Uganda. Jo, antagligen kommer jag att förgås av hetta, bli sjuk av maten och bli rånad några gånger. Men som kompensation tänker jag gå på brunch på ett lyxhotell i Kampala varje söndag. Efter en underbar frukost med massor av färsk frukt, lägger jag mig vid poolen i väntan på eftermiddagens träningspass på gymet.

Om en yrkesutbildad finländare jobbar i Afrika, är han a good guy. Han "hjälper" människor med sin blotta ingenjörs- läkare- eller lärarnärvaro. Denna gloria förtjänar man alltså med i princip samma arbetsuppgifter som hemma i Lovisa. Läkare sköter patienter, lärarna undervisar elever men saldot för ens godhet blir fet när man jobbar i Afrika. Jobbar man däremot i Ryssland eller Uruguay, är det ingen som bryr sig.  

Ordet Afrika väcker starka bilder från gångna tider. Ogenerat tillåter vi oss att bli medvetna av halvnakna människor som dansar till trumma, "djupt inne i svarta Afrika". Människor som är spontana och glada med oförmögna att rationellt utveckla sitt land och därför behöver mig, ingenjören, läraren och läkaren för att klara av ekonomin, korruptionen eller HIV.

För närvarande annonserar UM för jobb inom 33 internationella organisationer. Förmånerna är väl tilltagna: Flyttningen för hela familjen betalas, en bostad på ett väl skyddat, grönt  villaområde, gratis hälsovård för hela familjen, semester till hemlandet och givetvis en lön som möjliggör full servicepersonal i hemmet. 

Själv anser jag att lite mindre av det goda skulle räcka. Vanligt liv istället för lyx skulle ge rätt proportioner åt glorian också. Hyggligt medelklassområde med trevliga, otrevliga eller hjälpsamma grannar, butiken nära och en hemhjälp skulle få den store välgöraren att bekanta sig med de människorna, det landet han anser sig hjälpa. "Hjälpen" anses i vänners och kollegers ögon inte bestå av det normala arbetet han utför, nej, den tycks vara någon abstrakt egenskap som han förvärvat när han satte sin fot på afrikansk mark.

Det är på tiden att vi glömmer barnen med de stora ögonen, afrikanerna som ser på oss tiggande om hjälp. Stöd istället Non Government-organisationer och politiker som söker efter lösningar som möjliggör en utveckling utan beroende vare sig från Kina eller Väst. Vi har ställt till det alldeles tillräckligt även om Finland inte  var en kolonialmakt. Neokolonialism kan också vara en attityd, utgöra ett hinder för utveckling när en människa inte vågar vara kreativ utan förblir passiv i väntan på support. Därför behövs jämlikhet i rapporteringen om Afrika, jämlikhet i arbetet och jämlikhet i levnadsvillkoren för att afrikanerna själva kan effektivt hitta lösningar på de många problem som kolonialismen lämnat efter sig.

Jag drömmer om den lilla lyxen på söndagarna av pur trots. Jag åker till Afrika för att jag är nyfiken, vetgirig och vill jobba som journalist igen efter en lång paus. Offermentalitet är inget för mig. Jag offrar mig inte. Sen kan jag nog hjälpa en gammal tant över vägen nån gång, men förvänta inte något annat på den fronten!