Muzungulla ei ole kavereita

Ketään ei yllätä tieto, että valtaosa ugandalaisista on köyhiä. Mutta tosiasia on myös että Ugandan talous kehittyy nopeasti, öljyä ryhdytään jalostamaan ja kunnianhimoiset suunnitelmat johdattavat maata kohti vaurautta. Ensin on vain muutama pikkujuttu hoidettavana, kuten miljoonia hukkaava korruptio ja tehottomuus sekä presidentti Musevenin päätös teljetä homot vankilaan. Tämä on laki, joka saa länsimaiset avustusjärjestöt leikkaamaan maan kipeästi tarvitsemia tukia.

Kun täällä Kampalassa ja maaseudulla liikkuu länsimaisena Muzunguna, ihmiset tervehtivät ystävällisesti ja miettivät rutiininomaisesti, miten voisivat valkoihoisesta hyötyä. Se lienee köyhälle sallittua. Rikkaat liikkuvat isoissa maastureissaan ja häviävät porttien taakse isoihin residensseihinsä.

Länsimaiselle tämä vauraan ja vakaan keskiluokan puuttuminen aiheuttaa harmia. On mahdotonta asua ihmisten keskellä; se on liian vaarallista. Kaikki jotka kynnelle kykenevät, hankkivat aidan, piikkilangan ja portin talonsa ympärille. Mikäli talo on iso, kannattaa hankkia myös yövartija ja hänelle koira, mikäli sattuu löytämään sellaisen harvinaisen vartijan, joka ei itsekin pelkää koiria, kuten useimmat ugandalaiset. Minä pelkään myös täällä vastaan jolkottavia isoja hirmuja, vaihdan heti tien toiselle puolelle ja yritän olla huomaamaton.

Tämän kuvan nappasin aamutuimaan meidän Ntindan kaupunginosassa. Vartiointiliikkeen auto kerää koirat yötöistä, vie syömään ja nukkumaan ja takaisin hommiin taas illalla. Semmonen bisnes.

Kun rikkaat ja länsimaalaiset asuvat "Gated areas"-alueilla, visusti erillään muista ihmisistä, epäluulo, pelko ja vastakkainasettelu kasvavat entisestään. Silloin on helppo nähdä huppupäinen nuori mies illalla kävelemässä kotiinsa vaarallisena tyyppinä, jonka kodinturvaaja/ vartija ampuu "itsepuolustuksena".

Kotiportilla. Alue on rauhallinen ja turvallinen; on portit ja piikkilankaa. Vastapäiseltä kukkulalta tuulee vilpoinen tuuli illalla ja naapurin tyttö pimputtelee sormiharjoituksia pianolla. Alueella on portin takana ehkä kahdeksan isoa taloa nurmikenttineen ja tietääkseni olen ainoa länsimaalainen. Asun siis huomattavasti itseäni varakkaammassa seurassa.

Samassa kaupunginosassa, Ntindassa, toisella puolella pääkatua pölyinen, kapea tie on reunustettu kauppakojuilla ja niiden takana ovat hökkelit. Kuoppainen tie kiemurtelee neliskulmaisten aaltopellistä ja laudanpaloista kyhättyjen tönöjen välistä. Välissä on roskaista joutomaata, jolla vuohet ja lapset leikkivät ja joukko nuoria miehiä istuskelee tappamassa aikaa. 

En nyt ajatellut analysoida, mitä keskiluokan puuttuminen merkitsee maan yhteiskuntarauhalle ja demokratiakehitykselle. Lähinnä ajattelin valittaa, miten kovaa meillä Muzunguilla on. 

"Kuvittelin, että solahdamme tänne sosiaaliseen elämään saman tien. Mutta olin väärässä." sanoo Ian synkästi. Hän on irlantilainen insinööri, työssä irlantilaisessa öljyfirmassa. Hänen kaunis afroamerikkalainen vaimonsa nyökyttelee ja sanoo jotain, mitä en kuule, koska länsimaisten suosimalla Camel Clubilla 70-luvun hitit soivat järjettömällä volyymillä. http://www.camelclubuganda.com/

"Joko kaikki tahtovat sinulta jotain, rahaa, työpaikan tai vanhan paitasi tai sitten kohtaat rikkaita, jotka eivät ole vähääkään kiinnostuneita niuhottavista länsimaalaisista. Niinpä me nyt sitten istumme täällä keskenämme." hän huutaa korvaani ja viittaa perin valkoiseen asiakaskuntaan Camel Clubilla.

Koulutettujen, mutta keskituloisten afrikkalaisten tapaaminen ei onnistu sattumalta. Siihen tarvitaan verkostoja. Nyt vaikuttaa siltä, että puoli vuotta on näiden verkostojen luomiseen liian lyhyt aika, mikä harmittaa minua suunnattomasti.