Oma blogiluettelo

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kyakasta Kampalaan

Kun vihdoin kaikki haastattelut oli tehty, kuvat otettu ja Salome oli saanut henkilöstöpalaverin päätökseen, saatoimme ahtautua autoon, kuljettaja Duncan, Kyakan pakolaisasutusalueen FRC:n vastaava, Salome, UNHCR:n asiantuntija David ja minä. Mutta autopa vain rääkäisi pahasti eikä sen jälkeen suostunut mihinkään. Duncan manasi vanhaa akkua ja kipusimme autosta takaisin Suomen Pakolaisavun (FRC) pölyiselle pihamaalle. Keskipäivän aurinko paahtoi ja hiki valui noroina selkääni pitkin. 

Kun oli hetki etsitty ja todettu, että akkuihin kytkettäviä kaapeleita ei ole ja minulle oli opetettu käsite Jump-start, Salome selosti mekaanikko-kuljettajalle, että paras ratkaisu on nyt irrottaa akku viereisestä pickupista, startata sen avulla ja sitten pistää moottorin käydessä vanha akku takaisin. Auliisti hän myös auttoi toimenpiteessä.

 
Duncanilla on hyvä itsetunto, joten neuvot ja apu otettiin kollegiaalisesti vastaan.
Käsienpesun jälkeen saatoimme vihdoin ajaa portista ulos ja kuoppaiselle kylätielle.

David on isoraaminen mies ja tilani rinkkojen, reppujen ja Davidin kanssa takapenkillä ei ollut iso. Mutta pidin visusti huolta siitä, että vesipullo ja kamera olivat käden ulottuvilla. David tiesi nimittäin kertoa, että UNHCR:n ruokavarastot on yritetty vallata ja Kyakassa on puhjennut mellakka. Kun pahamaineinen M23-sissiryhmä viime kesänä pakotettiin antautumaan YK:n ensimmäistä kertaa ampuessa kovilla ja Kongon hallituksen avustaessa, tuhansia sissejä pakeni Ugandaan. Osa on puolen vuoden rehabilitointileireillä toipumassa traumoista ja oppimassa ihmisten tavoille. Osa on entisten uhriensa ja sotapäälliköiden kanssa samoilla pakolaisasutusalueilla.

Myös Kyakassa on tuhansia ihmisiä, jotka tappavat ruuan, jalkapallon tai väärinkäsitysten takia. Ihmiset, jotka ovat vuosikausia eläneet viidakossa polttaen kyliä, kiduttaen ja tappaen ihmisiä, heidän on vaikea ymmärtää esimerkiksi, että ruokaa jaetaan vain kerran kuukaudessa. Sitten sen määrän on riitettävä kuukaudeksi. Ei voi myydä omaa riisisäkkiään ja sen jälkeen kiivetä aitojen yli ruokavarastoja tyhjentämään. Ja omaa maapalstaansa on viljeltävä, jos mielii saada muutakin ruokaa kuin riisiä. Monen ryöstelijän käteen ei kuokka sovi kiväärin jälkeen. Pakolaisasutusalueet ovat niin isoja ja vaikeasti valvottavia, että vaikka aseiden pitäminen on tietenkin kiellettyä, niitä on varsinkin entisillä sisseillä kätkettyinä pahan päivän varalle. 

 
Ohitamme vihaisen väkijoukon. Tämä kuva olisi parempi jos olisin ottanut kamerani ja mennyt ulos kuvaamaan. Mutta hetken harkittuani en pitänyt sitä kovin terveellisenä vaihtoehtona. Kun olin kääntyneenä takaoikealle ottamaan tätä kuvaa, poliisi syöksyi pieksemään miestä kepillä auton vasemmalla puolella. Siitä en ehtinyt saada kuvaa. 

On selvää, että väkivaltaisten rikollisten ei voi antaa riehua pakolaisasutusalueilla. Mutta Ugandan presidentillä on tapana rutiininomaisesti lähettää siniset kyynelkaasutankit paikalle, oli sitten kyse opiskelijoiden rauhallisesta mielenosoituksesta tutkintojensa tulosten saamiseksi tai mistä tahansa muusta ihmisten mielenilmauksesta. Kyynelkaasuautot ovat tavallinen näky ajaessaan hurjaa vauhtia äänimerkkiä ja vilkkuvaloja käyttäen Kampalan kaduilla. Kiirettä pitää niillä.

Päästyämme vihdoin toivottoman kuoppaisen, kapean ja pölyisen parinkymmenen km:n tienpätkän loppuun ja valtatielle, matkamme Kyegegwasta kohti Kampalaa sujui rattoisasti. Kaikki ajavat kovaa, ylämäessä ohitetaan ja kaistoista ei piitata, eikä niitä edes ole. Ajetaan kolme rinnakkain ja jos mutkan takana edessä on yht'äkkiä mopo, jolla on sänky tarakalla kiikkumassa poikittain, silloin tulee vähän kiire. Mutta sitten taas kaasutetaan.


Ja ohi pitää päästä. Täällä on siis vasemmanpuoleinen liikenne, jos kuva vaikuttaa käänteiseltä.

Mityanan kaupungissa Duncan pysäytti pääraitille ja heti oli grillattujen maissintähkien ja lihan kaupustelijat paikalla. Jääkylmää Fantaa sai myös, mikä teki takapenkkiläisiin suuren vaikutuksen. 

Vasemmalla on tikun nokkaan kääräisty rasvaista lihaa, joka sitten on grillattu ja jota nälkäiset autoilijat himoitsevat. Nuori mies pahvilaatikon kanssa tuo niitä jääkylmiä limsapulloja. Eikä meidän tarvinnut pysäyttää autoa mennäksemme välipalalle, kun se akkukin reistaili.

Matka Kyegegwasta kotiin Kampalaan kesti neljä tuntia. Salomella oli kotiin tuomisinaan matookea muutama terttu, laatikollinen kassavaa ja viisi kananpoikaa varastettujen tilalle. Kanoja kadehdin, ne oli niin kauniin värisiäkin, kullanruskeita. 

Kotona oli ihanaa täyttää pesusoikko lämpimällä saippuavedellä, pestä pikkupyykkiä ja itsestä kaikki punainen pöly pois. Sitten keitin kupillisen vihreää teetä ja istuuduin katsomaan uutisia, uutisfriikki kun olen. Maailma on, kaikesta huolimatta, mukava paikka.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti