Lukutaidoton arvaa, erehtyy ja turhautuu

Vona Kabairalla on seitsemän lasta. Pienimmän, Demaisen, hän on juuri heilauttanut lonkalta selkäänsä. Vona kertoo Raphael Ogwettalle miksi hän tahtoo oppia lukemaan ja kirjoittamaan.

-       - Tahdon kohentaa perheeni elämää. Kun osaan lukea, voin tutkia UNHCR:n kylttejä tarttuvista sairauksista, ymmärrän, mitä jauhopussin kyljessä lukee ja minua ei huijata markkinoilla, hän sanoo.

Äskettäin Kongosta paennut Vona osallistuu Suomen Pakolaisavun englanninkielen kurssille kolme kertaa viikossa. Ennen kurssia kyläläiset Kyangwalen pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa rakensivat itse katoksen, vuolivat penkit ja opettajan pöydän. Pakolaisapu osti liitutaulun ja avusti rakennusmateriaalien hankkimisessa mutta tulevat opiskelijat tekivät kaiken työn itse. Kun katos oli valmis ja penkit paikallaan, Raphael lähetti vastavalmistuneen opettajan tai fasilitaattorin ja englannin opiskelu saattoi alkaa.

-       - Saimme kaikki työkirjan, Vona kertoo ylpeänä. Se oli ensimmäinen kirja, jonka hän oli koskaan omistanut. Ensimmäiseksi hän oppi kirjaimet. Nyt, kuukauden opiskelun jälkeen, hän osaa kirjoittaa nimensä, henkilötietonsa ja siviilisäätynsä. Vona puhuu mielummin kuin kirjoittaa ja kun kysyn minkä ikäinen hän on, hän osaa vastata englanniksi: 40. Ehkä.

Raphael kääntää kysymykseni swahiliksi ja saan tietää, että Vona ei ole varma lastensa syntymäpäivistä. Nyt kun hän on oppinut numerot ja käyttämään kalenteria, hän aikoo yksinkertaisesti yhdessä miehensä kanssa päättää todennäköisen päivämäärän ja vuosiluvun, milloin kukin lapsi on syntynyt. Nyt tämä tietämättömyyden kierre päättyy tässä suvussa ja perheessä. Luku- ja laskutaidon myötä elämä hahmottuu selkeämmin. Omiin asioihin voi vaikuttaa kun ymmärtää karttaa, kelloa ja tienvarsikylttejä. Vona odottaa innokkaasti aikaa, kun hän osaa lukea niin hyvin, että pystyy lukemaan lehtiä.

Maailma on sulkeutunut

-      -  En tahdo koskaan enää herätä siihen, että kuulen huutoa ja laukauksia. Tahdon tietää, missä soditaan, että voin lähteä pakoon ajoissa, hän sanoo ja korjaa pojan asentoa selässä. Lapset on saatettava turvaan ja silloin tieto on valttia.

Kun Suomen Pakolaisapu teki kyselytutkinuksen siitä, miksi ihmiset Kyangwalin pakolaisasutusalueella tahtovat oppia lukemaan ja kirjoittamaan, tulos oli länsimaalaisesta häkellyttävä. On niin vaikea kuvitella maailmaa, jossa ei ole kirjoitettua tietoa, tarua ja todellisuutta. On vaikea kuvitella maailmaa, joka on ajaton ja rajaton esi-isien ja syntymättömien ihmisten suunnassa mutta päättyy kylän taakse pellolle, mitä tulee käsitykseen tästä maailmasta.

Suomalainen ummikkona

Minun äitini oli kansakoulunopettaja ja vietin varhaislapsuuteni omassa pienessä pulpetissa äidin opettajanpöydän vieressä. 4-vuotiaana kirjoitin kirjeitä ja luin satuja. Täällä Ugandassa on ollut uusi kokemus päivästä toiseen olla kieliympäristössä, jossa ei ymmärrä mitään. Kaikki Kampalassa puhuvat lugandaa arkikielenään ja pakolaisasutusalueilla ihmiset puhuvat swahilia. Osaan tervehtiä kohteliaasti kummallakin kielellä, mutta en juuri muuta. Uteliaalle ihmiselle on turhauttavaa, kun ihmiset puhuvat ja nauravat, korottavat ääntään tai ovat ärtyneitä, enkä ymmärrä, mistä on kysymys. Lugandankieliset uutiset ja kyltit ovat tietenkin myös käsityskykyni ulottumattomissa. Mutta aina pärjää englannilla. Englanti on virallinen kieli ja opetuskieli koko maassa on englanti. Keskimäärin ugandalaiset puhuvat äidinkielensä lisäksi englantia ja jotain toista paikallista kieltä.

Millaista siis elämä on, kun ei osaa lukea ja kirjoittaa?

-    -   Sitä on avuton, Vona sanoo yksinkertaisesti. Milloinkaan et tiedä, huijataanko sinua markkinoilla, kaupassa tai kun täytät jotain virallista paperia. Et tiedä mitä lääkepurkissa lukee ja sinun täytyy arvata, kun ostat uudenlaista ruokaöljyä. Kaupungissa et löydä mihinkään, on koko ajan kysyttävä tietä. Kaikkein pahinta on, kun et pysty auttamaan lapsia kotiläksyjen teossa, hän puuskahtaa.   

Lukutaito jäsentää elämää  

Suomen Pakolaisapu antaa ihmisille lukutaidon ja mahdollisuuden parantaa elämäänsä joko Ugandassa tai kolmannessa maassa, mikäli he eivät voi palata kotiin. Sadat pakolaiset oppivat sen lisäksi englannin. Kuudentoista vuoden ajan tuhannet ihmiset ovat lukutaidon ja englanninkielen avulla tulleet tietoisiksi omasta elämästään, sen mahdollisuuksista, omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

-      -  Hankin rahaa kuokkimalla ihmisten peltoja. Se on raskasta työtä, olen jo vanha ja synnyttänyt seitsemän lasta. Kun osaan lukea ja laskea, voin oppia jonkun toisen ammatin, Vona sanoo toiveikkaana.